AQVAn suihkusuodattimesta vaikeaan atopiaansa avun saanut Kia: ”En uskonut, että mikään voisi enää auttaa”


Nykyään Kia, 26, nukkuu yönsä hyvin. Enää luokanopettaja ei herää ihon kutinaan tai joudu peittelemään atopian läikittämää ihoaan poolokauluksella ja pitkillä hihoilla. Aqvan suodattava suihkupää on ollut käytössä kaksi kuukautta ja iho on nyt hyvässä kunnossa.


”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen pärjännyt viisi viikkoa sivelemättä kortisonia kroppaani. Uskomatonta.

Myönnän, että minulla ei ollut supersuuria odotuksia suihkupäästä, jonka kerrottiin suodattavan vedestä kloorin, kalkin ja muita jäämiä. Iho-ongelmani on ollut niin paha, etten uskonut minkään enää voivan auttaa. Ajattelin, että kaikki keinot on jo käytetty.

Vaikea atopia on vaivannut minua viisivuotiaasta asti. Ihoa on ollut pakko rasvata aamuin illoin. Välillä kutina on ollut niin kamala, että siihen on pitänyt syödä lääkkeitä. Kutina on myös pitänyt öisin hereillä.

Taipeet, kasvot, kaulan ja niskan alue ovat olleet huonossa kunnossa. Varsinkin talviaikaan olen joutunut käyttämään todella vahvoja kortisoneja kuuriluontoisena. Siltikään ihoni ei ole pysynyt hyvänä. Kuurin jälkeen tulehdus on iskenyt nopeasti päälle.

Kesät ovat olleet hetkellisesti parempaa aikaa.

Suihkuun sopiva suodatin: Nyt iho kestää päivittäiset suihkut

Aqvan suodattava suihkupää on ollut minulla nyt käytössä reilut kaksi kuukautta.

Taivealueet näyttävät niin hyviltä, että voin iloisesti pukea t-paidan päälle ja laittaa kellonkin käteen. Aiemmin se ei ole onnistunut, koska ranteiden iho on ollut rikki. Niskan ja kaulan alue ovat myös yllättävän siistejä, mutta kasvoihin minun pitää vielä laittaa kortisonia – naamaa kun tulee pestyä vartaloa useammin.

Liikuntakin on nykyään mukavampaa. Hikoillessa ihoni on kirvellyt välillä tosi pahasti.

Päivittäinen suihkussa käyminen oli aiemmin mahdotonta. Ihoni ei kestänyt. Nyt kestää. Pärjään suihkun jälkeen pelkällä perusvoiteella rasvaamisella.

Lähipiirikin on huomannut muutoksen. He ovat luulleet, että olen ollut kovalla kortisonikuurilla, ja yllättyneet, kun ovat kuulleet oikean syyn. Ennen ja jälkeen -kuvat ihostani ovat tehneet moneen vaikutuksen.

Itseäni lopputulos on helpottanut monella tavalla. Enää ei tarvitse murehtia, miltä läikät vaikkapa kaulassa näyttävät. Muistan, kuinka nuorempana läikikäs iho otti itsetunnon päälle.

Parasta muutoksessa on kuitenkin tämä yleinen hyvä olo. Jatkuva kutina on pois. Vaatteet tuntuvat päällä mukavilta ja saan nukuttua yöni.”

Aqvan suihkupääsuodatin puhdistaa hanavedestä mm. klooria, kalkkia, rautaa, bakteereita ja mikromuoveja. Suihkupää on helppo asentaa ja käy lähes kaikkiin suihkuihin. Suodatin on suihkupään sisällä.


Kärsitkö sinäkin atopiasta tai kuivasta ihosta? Tutustu suihkusuodattimiin alla olevien linkkien kautta: